street: Rantakatu

helmi

2021

Kapteeni Blombergin talo

Talo rakennettin 1821 ja siinä on asuntojaen lisäksi ollut myös leipomo, konditoria ja hattutehdas. Talo peruskorjattiin 1999.

Historia

Asuintalo pystytettiin 1821 hirrestä, lautaverhoiltiin, sai pärekaton ja maalattiin keittomaalilla. Talossa oli 9 asuinhuonetta, 4 kakluunia sekä 2 puuhellaa. Täällä oli myös kuisti.

Ulkorakennus pystytettiin 1861 osittain hirrestä, lautaverhoiltiin ja maalattiin.

Pihassa oli kaivo runsaalla vedensaannilla.

Omistajia ja asukkaita

1830
Täällä asuvat suutari Ephraim Dahlström vaimonsa Carolinan sekä värjääjäleski Maria Enberg.

1831
Taloon muuttaa merikapteeni Carl Fredrik Blomberg (synt. i 1785 i Turussa) ja hänen vaimonsa Sofia Louise (synt. Hallberg 23.2.1819). Perheeseen kuuluu lapset Carl Johan Engelbrekt (s. 29.8.1834), Carl Fredrik (s. 1836), Carl Wilhelm (s. 1839), Lovisa (s. 1842) ja Emil Oskar (s. 1849).

1834-40
Talossa asuu myös värjääjäleski Maria Enberg (s. 30.8 1769).

1865
Kapteeni Blomberg on kuollut, talossa asuu nyt leski Sofia Blomberg tyttärensä Lovisan kanssa, piika Greta, perämies Enoch Blomberg ja merimiehen vaimo Lena Krook. Merikapteenin leski Sofie Blomberg asuu vielä ainakin vuoteen 1890, tyttärensä, renkinsä ja piikansa kanssa.

1885
Talouteen kuuluu lisäksi “mies” , 1890 piikojen nimet ovat Sanna och Mina. .

1870
Vuonna 1870 vuokralaisina on kompositiotyöntekijä Johan Tillgren vaimonsa Johannan ja lastensa kanssa sekä entinen renki Johan Öst ja vaimonsa Lovisa. Vuodesta 1875 vuoteen 1890 myös kultasepänleski Maria Lindros ja merimies Johan Wilhelm Lindros ovat talossa vuokralaisina.

1890
Vuodesta 1890 vuoteen ainakin 1900, vuokralaisina ovat leipuri K.J Kleinberg vaimoineen Lovisa ja piiat Sofia Haanpää ja Maria Kulla sekä talossa vuokralaisena merimiehenleski Katarina Lindros ja lapsi sekä kultaseppä Maria Lindron vuokralainen.

1905
Leipurinleski Lovisa Kleinberg, piiat Sofie Haanpää ja Maria Välikorpi, merimiehenleski Katarina Lindros ja tyttärensä Elsa, neito Fredrika Groop sekä saksalainen alamainen muusikko Frans Otto Grützmacher asuvat talossa.

1910
Talon omistaa kapteeni Oskar Blomberg (49) ja hänen vaimonsa Marie (82), joilla yksi tytär. Vuokralaisina palvelijatar Sofia Haanpää, työläinen Nikolai Toppala vaimonsa Lydia ja tyttärensä kanssa, työläinen Abel Kääräinen ja vaimonsa Anna. Johan Aalto ja vaimonsa Anna, työläinen Ville Järvinen ja vaimonsa Helmi, työläinen Karl Vahlros ja vaimonsa Eva sekä seppä August Koski ja vaimonsa Selma.

1915
Taloa asuttaa läkkiseppä Jaakko Sandberg vaimonsa Maria, poika Karl halvaantunut ja tytär Tyyne. Vuokralaisina on merimies Otto Erland Sandberg, palvelijatar Sofia Haanpää, leipurinna Marie Niemelä tyttärensä Ida Elisabeth kanssa, Justina Virtala, työmies Juho Jaakko Kivelä ja vaimonsa Maria, leski Marie Hemming, työläinen Erik Nousiainen ja vaimonsa Helmi sekä työmies Juho Mustoniemi ja vaimonsa Ida.

Texti: Ann-Sofie Långvik ja Dennis Rundt

joulu

2020

Carlströmin pakarintupa

Kauppias ja laivanvarustaja C.E. Carlström rakennutti sisäpihalla olevan talon vuonna 1873 leivintuvaksi, jauho- ja hedelmävarastoksi.

Historia

Tontti kuului konsuli, laivanvarustaja ja kauppaneuvos Carl Emil Carlströmille (1818-1889) sekä hänen pojalleen, kauppaneuvos ja pankkiiri Alfred Carlströmille (1851-1910). He olivat vaikutusvaltaisia Kristiinankaupungin merenkulkuajan taloudellisen elämän vaikuttajia. He vaikuttivat myös valtakunnan tasolla: Alfred oli mm. valtiopäivämies.

Carlströmin pakarintupa kuului useiden asuin- ja ulkorakennuksien sekä makasiinien kokonaisuuteen, joka kulki länsi-itäsuunnassa Kristiinankaupungin Pohjoislahden rannalla. Carl Emil Carlströmin komea asuintalo sijaitsi siinä kohtaa missä tiilikerrostalo on nykyään. Kokonaisuudesta on tänään jäljellä Alfred Carlströmin asunto, (nykyinen Itäisellä Pitkälläkadulla sijaitseva Brahegården) sekä talot osoitteessa Rantakatu 41d ja 41c (kts. https://www.brahegarden.com/historia/redarrummets_historia/).

Carlströmin toimistotyöntekijät ja asiakkaat viettivät aikaa talossa ajoittain vuoteen 1889 asti, mistä on todisteena lukuisat nimikirjaimet ja muut merkinnät yhden huoneen seinässä. Monet heistä tekivät elämäntyönsä Kristiinankaupungissa kun taas toiset voidaan jäljittää mm Kauhajoelle, Alavudelle, Suomenlahden Suursaareen ja Bostoniin.

Alfred Carlström liikkui mielellään nelivaljakon vetämissä vaunuissa, jota varten hän hankki ammattiajureita Tukholmasta asti. Eräs näistä oli Oskar Leonard Nilsson, jonka perheestä tuli talon ensimmäiset asukkaat vuoden 1900 remontin jälkeen.

Eräs toinen talon asukas taas oli Emil Weckström (1873-1937), joka vuosina 1907-1915 toimi kristiinankaupunkilaisen aluksen s/s Hylloksen komentajana, joka puolestaan oli aikanaan yksi Suomen isoimmista aluksista.

Rakennushistoria

1873

Talo suunniteltiin yksikerroksiseksi leivintuvaksi sisältäen hedelmävaraston ja asuinhuonetta. Piirustukset hyväksyttiin maalis-toukokuussa ja talo pystytettiin samana vuonna. Pohjaratkaisuna toimi tälle alueelle tyypillinen paritupa pidennettynä lisäkamarilla. Marraskuun palovakuutuskirjan mukaan talossa oli viisi huonetta, kaksi kaakeliuunia syvennyksineen, keittoliesi ja leivinuuni sekä muurattu pata. Alkuperäisessä julkisivussa oli neljä kuusirutuista ikkunaa etelään ja siitä puuttui kuisti. Hedelmävarasto oli kahdeksan neliömetrin kokoinen pohjoispuolella sijaitseva huone ilman ikkunaa. Siellä on oletettavasti säilytetty omenoita, mutta mahdollisesti myös sitruunoita ja muita eksoottisia hedelmiä, joita Carlströmit toivat maahan itse. Seinien kirjoitusten perusteella talon ainoa asuinhuonetta käytettiin jauhovarastona. Osia leivinuunin perustuksista on edelleen jäljellä talossa vuonna 2021. Talo oli maalattu harmaanvihreäksi 1800-luvun loppupuolella.

1900
Talo remontoidaan asuintaloksi, saa kuistin josta portaat vintille, saumatun peltikaton ja uudet T-ikkunat. Ulkovuorausta ei muuteta. Pohjaratkaisu sisällä säilytetään ja ikkuna avataan pohjoiseen. Vintti toimii säilytystilana.

Asemapiirros vuoden 1900 palovakuutuskirjasta

1950-70-luku
Kellariin rakennetaan pannuhuone siihen kuuluvalla savupiipulla. Talo on jaettu kahteen asuntoon, uusi savupiippu pystytetään ja toinen keittiöistä saa tiiliuunin.

2020
Salaoja- ja maarakennustöitä. Peltikatto, rossipohja, lattiat, sähkö, veis ja viemäri uudistetaan. Tiiliuuni, ei-alkuperäiset savupiiput ja kellariportaat puretaan. Vanha pakarintupa sisältää nyt sekä keittiön että kylpyhuoneen, muutoin alkuperäinen pohjaratkaisu säilyy ja talo näyttää samalta kuin vuonna 1900.

Omistajat ja asukkaat

1873-1889
Omistaja: Carl Emil Carlström
Asukkaita: luultavasti laivurinleski Sofia Pettersson s. 1828, Carlströmin konttoristit

1889-1900
Omistaja: Alfred Carlström
Asukkaita: –

1901-1903
Omistaja: Alfred Carlström
Asukkaita: kuski Oskar Leonard Nilsson s. 1866 ja Wilhelmina (Mina) synt. Hinds s. 1875, Ruotsin alamaisia

1904
Omistaja: Alfred Carlström
Asukkaita: kuski Johan Axel Johansson s. 1875, Ruotsin alamainen

n. 1906-1910
Omistaja: Alfred Carlström
Asukkaita: kuski Oskar Leonard Nilsson s. 1866 ja Wilhelmina (Mina) synt. Hinds s. 1875 sekä neljä lasta, Ruotsin alamaisia

1910-1911
Omistaja: Alfred Carlströmin konkurssipesä
Asukkaita: työläinen Johan Björs s. 1859, vaimo Maria s. 1852, lapset Aina s. 1890, Lydia s. 1892

1912
Omistaja: kalastaja Johan Carlberg s. 1862
Asukkaita: tullivirkailija Karl Axel Winqvist s. 1874 k. 1937, vaimo Elsa Maria synt. Salvén s. 1888 k. 1940, lapset Karl Gunnar s. 1907 k. 1946, Karin, myöh. von Schantz s. 1906 k. 2000.

1917
Omistaja: Johan Carlbergin Yhdysvalloissa asuvat perilliset
Asukas: merikapteeni Emil Weckström

1918
Omistaja: merikapteeni Emil Weckström

1923
Hovioikeuden auskultantti, suojeluskunnan puheenjohtaja Emil Ingves, vaimo Selma

1924-1928
Selma Ingves. Lyhyen ajan matkustajakotina.

1928-1935
Omistaja: Henrik Ingves

1935-
Omistaja: Rosa Rosenqvist, joka piti ravintolaa ja kahvilaa kadun vierellä olevassa talossa sekä vuokrasi huoneita koululaisille

1960-luku
Omistaja: Bertel Rusk

Teksti: Staffan Martikainen

joulu

2020

Parmanin talo

Kauppias Johan Parman rakennutti Kristiinankaupungin I kaupunginosan korttelin 34 tontille sen pohjoispäähän Rantakatu 55 varrelle kaksikerroksisen kauppiastalon hirsistä v. 1768. Kolme vuotta myöhemmin rakennus vuorattiin laudoituksella. Rakennuksen laajennus etelään tontin rajalle tehtiin v. 1819 joka sitten myös lautavuorattiin kolmen vuoden kuluttua.

Tässä renessanssirakennuksessa oli kaiken kaikkiaan 23 huonetta. V. 1834 rakennuksen julkisivut oli punamullattu, sekä vesikatto varustettu tuohella sekä lautakatteella.

Rakennus on ollut alla olevan valokuvan perusteella punamullan värinen aina 1870-luvulle saakka.

Tasokkaan sisustuksen voi todeta siitä, että 15 huonetta oli varustettu öljymaalatulla rintapaneelilla ja seinien yläosissa oli ranskalaiset tapetit. Muissa huoneissa oli vesivärjätyt tapetit. Nykyään, jolloin samankaltaiset painetut paperitapetit peittävät useimmat hirsiseinät on vaikea kuvitella, kuinka kirjava tilanne oli tässä suhteessa runsas vuosisata sitten. Useimmista kodeista silloin puuttuivat yhä kaikki seinäverhoilut, kun taas varakkaiden kaupunkilaisten hienoimpia huoneita koristivat ’ranskalaiset’ tapetit ja vähemmän edustuskelpoisia huoneita vesivärjätyt tapetit. Esimerkiksi 1800-luvun alussa Parmanin talossa osittain ’ranskalaiset’, osittain vesivärjätyt tapetit, kun taas samanaikaisesti talossa numero 135 oli vesivärjätyt tapetit 8 huoneessa, ja 3 huoneessa ’oli maalattu puun päälle’. Talossa numero 98 oli taas 1840-luvun lopulla ’ranskalaiset’

tapetit ja tapetoidut katot 10 huoneessa kun taas kahdeksassa huoneessa vesivärjätyt tapetit. Talossa nro 92 taas oli 1830-luvulla öljymaalatut kangastapetit kahdessa huoneessa ja liimavärjätyt paperitapetit 11 huoneessa, kun taas kahdessa huoneessa vesivärjätyt kangastapetit. Keskiluokka sai tyytyä joissakin parhaimmissa huoneissaan vesivärjättyihin tapetteihin, kuten pormestarin leski, jolla oli vuonna 1834 vesivärjätyt tapetit vain salissa ja makuuhuoneessa. Siirtyminen nykymallisiin painettuihin kapeakaistaisiin tapetteihin alkoi vasta vuosisadan puolivälin jälkeen.

Saneerauksen yhteydessä v. 1979 tapeteista oli khra Tapio Laitisen mukaan tallennettu näytepalat seurakunnan kassakaappiin ennen niiden tuhoa, sillä kaikki seinäpinnoitteet valitettavasti revittiin alas ennen seinien koolaamista ja levytystä. Näitä tapettinäytteitä eikä muitakaan fragmentteja ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Talossa oli 1900-luvun alun palovakuutusasiakirjojen mukaan alakerrassa 13 huonetta, joista kaksi liikehuoneita, ja niistä käynti kadulle. Näissä huoneissa kahdeksan kaakeliuunia ja kolme hellauunia. Yläkerrassa taas oli 15 asuinhuonetta, yhdeksän kaakeliuunia ja kolme hellaa. Missä vaiheessa kukin tulisija on poistettu, siitä ei ole tarkkaa tietoa. Purkutöiden yhteydessä ennen saneerausta eräs kristiinankaupunkilainen pelasti kaksi kaakeliuunia omaan kotiinsa, jotka olivat siinä vaiheessa jäljellä ja menossa kaatopaikalle. Ne olivat rakennuksen yläkerrassa eteläpään huoneistossa ja varustettu öljykamiinoilla. Ohessa kuvat, jossa toinen on vielä vanhassa paikassaan ja toinen uudessa kodissaan. Ohessa myös kristiinankaupunkilaisen yksityishenkilön kuvat Parmanin talosta saman henkilön pelastamista kahdesta ovesta. Nämä ovat paremmassa kunnossa reilun 30 vuoden jälkeen kuin ne uudet, jotka tulivat tilalle remontissa.

Brandförsäkringsbrev N:o 6536 från år 1869 å gården 23 i första qvarteret af staden Christinestad

Brandförsäkringsbrev N:o 6636 från år 1867 å gården 23 i första qvarteret af staden Christinestad

Brandförsäkringsbrev N:o 9278 från år 1877 å gården 23 i första qvarteret af staden Christinestad

Brandförsäkringsbrev N:o 80 från år 1834 å gården 23 i första qvarteret af staden Christinestad

parmanska huset 1870(?) (MVKA)

V. 1842 talo rakennettiin 1,5 kyynärää, ~90 cm korkeammaksi ja samalla tehtiin uusi lautakatto, vanhat puurännit sen sijaan säästettiin. Talon omistaja tuohon aikaan oli kauppiaan leski Klara Rebecka Holmström. Muutama vuosi tämän jälkeen kauppias C. J. Parman otti talon haltuunsa ja myi sen vuorostaan 1800-luvun lopulla kauppias Karl Erik Sundmanille.

1700-luvun lopulta tai 1800-luvun alusta lähtien suurempien kauppiastalojen yhteyteen rakennettiin joskus melko isohkojakin yhteen liitettyjä ulkorakennuksia, kuten tähän tontille nro

23 tehtiin ulkorakennusrivi v. 1817. Se käsitti navetan, porstuan, rehuvajan sekä tallin ja jätehuoneen. Valmiiksi pihapiiri tuli 1800-luvun puolivälin jälkeen.

Tuosta vaiheesta ovat löytyneet ainoat piirustukset rakennuksista leipurimestari A. E. Ekholmille, päärakennuksen julkisivumuutospiirustus vuodelta 1868, jossa esitettiin toisen sisäänkäynnin rakentaminen Rantakadulle. Kaksi muuta kuvaa ovat pakaritupa N:o 2 ja varastorakennus N:o 3.

Rakennushistoriallisen toimikunnan (Museovirasto) v. 1967 tekemän inventoinnin mukaan tontilla 23 olivat seuraavat rakennukset: 1) Päärakennus, komea 2-kerroksinen renessanssirakennus,

2) Pitkänurkkainen asuinrakennus 1800-luvulta, pesutupa ja asunto, peiterimalaudoitettu, satulakatto, alkuperäisessä asussa säilynyt pakaritupa 3) Pitkänurkkainen ulkorakennus, 1800- luvulta (piirustus v. 1868 liitteenä) 4) Lyhytnurkkainen ulkorakennus 1800-luvulta, peiterima- laudoitus, satulakatto 5) Tiilinen ja rapattu asuinrakennus, tuolloin verstas, satulakatto, länsi- sivulla sekundäärinen lautakuisti. 6) Lautarakenteinen vaja.

Mainittakoon, että tähän päivään on säilynyt vain rakennus 3), joka sivuaa Parmaninkatua toimien nykyään seurakunnan nuorisotilana. Tontin länsikulmaan puretun rakennuksen 4) paikalle on rakennettu autotalli, lämpökeskus ja varastorakennus. Pakarituparakennuksen on kerrottu puretun sortumisvaaran takia. Muut hirsirakennukset ovat siirretty museoon. Rakennusten numeroinnin ja sijainnin voi nähdä palovakuutusasiakirjan tonttikartasta.

Päärakennuksen eteläpää vaurioitui tulipalossa v. 1901 ja korjattiin samana vuonna jolloin uusittiin ulkovuoraus. Rakennusta on kohdannut parikin tulipaloa, joista toisesta on värikästä perimätietoa. Tämä tapahtui markkinoiden aikaan ja se pelasti talon. Palo havaittiin välittömästi ja kun väkeä oli runsaasti liikkeellä, saatiin nopeasti aikaan ämpäriketju. Sammutusveden liikkuessa ripeästi merestä palopesäkkeisiin saatiin tuli taintumaan. Ullakkorakenteissa talon eteläpäässä on vieläkin havaittavissa palon hiiltymäjälkiä.

Uusi julkisivu vaikuttaa maalatun värisävyihin, joita käytettiin venäläisissä puukasarmeissa.

Parmanska huset från Packhustorget

Ihmisiä ja tapahtumia

Kyseessä oleva Parmanin kauppiastalo liittyy monella tavalla Suomen historiaan. Haminalainen kauppias ja kultaseppä Jakob Benedictius lähti Pikkuvihan levottomia aikoja pakoon 1740-luvulla Ruotsin puolelle Gävleen. Rauhan tultua hän ei voinut palata Haminaan, joka oli jäänyt Venäjän puolelle vaan siirtyi perheineen Kristiinankaupunkiin ja hankki tontin Rantakatu 55:stä, joka ulottui Itäiselle Pitkäkadulle asti. Ainakin vuoden 1749 tonttirekisterissä se on hänen nimissään. Tilanmuodostus on suoritettu Kristiinankaupungin kiinteistörekisterin mukaan 26.1.1792. Tontilla oli aluksi sotapakolaisten koti ja työpaja. Apulaisekseen hän kutsui Gävlestä, jossa hänen isänsä toimi tehtailijana, Johan Parmanin (1716 – 1808). Parmanit ovat Baltian saksalaista sukua.

Johanin nimi mainitaan Kristiinankaupungissa ensi kerran 26.12.1750. Hänestä tuli, naituaan esimiehensä Benedictiuksen tyttären Marian, tämän vävy, ja hän peri tontin v. 1755. Myöhemmin tämä ansiokas kristiinankaupunkilainen kauppias ja raatimies rakennutti tälle perimälleen tontille v. 1756 kauppiastalon. Siihen tehtiin v. 1786 ja 1800-luvun alussa muutoksia ja rakenteellisia lisäyksiä.

Rakennukseen liittyy valtavasti kaupallista, poliittista ja henkilöhistoriaa. Rakennus toimi kauppiastalona Johanin poikien Carl Petterin (1772 – 1810) ja Eric Magnusin (1769 – 1813) jatkamana. Carl Petterin poika oli Carl Johan (1808 – 1862). Näistä värikkäistäkin Baltian saksalaissuvun Parmaneista on historiankirjoituksissa ja perimätiedossa paljonkin tositarinoita. Parmanin suku ja kauppiastalo joutuivat venäläisten valtaapitävien huomion kohteeksi. Olihan se kaupungin tärkein ja huomattavin kauppiaskoti. Suvussa säilyneen perimätiedon mukaan tämä kauppiastalo ryöstettiin Suomen sodan aikaan (1808 – 1809) perusteellisesti niin, että lehmätkin vietiin talon navetasta. Ainoastaan se huone, jossa Carl Petterin puoliso Eva Maria makasi lapsivuoteessa, säästettiin. Eri lähteissä on toisistaan poikkeavia kertomuksia siitä kuinka kasakat ottivat v. 1808 Parmanin perheen pojan Eric Magnusin kiinni kaupungin ulkopuolella. Tämä joutui ainoana kristiinankaupunkilaisena kasakoitten ankaraan kujanjuoksuun Lapväärtin kirkolla elokuussa v. 1808. Hänet ruoskittiin pahasti ja hän menehtyi vammoihinsa joitakin vuosia myöhemmin. Parmanin suvussa oli myös laivanvarustajia ja merikapteenikin.

Carl Johan Parmanin kuoltua v. 1862 hänen poikansa Wilhelm Parman seurasi sukunsa perinteitä antautuen liikealalle.

Lähde: Kristiinankaupungin suomalaisen seurakuntakeskusrakennuksen Parmanin talon rakennushistoriallinen selvitys