Wijkbergin talo

Wijkbergs gård, foto: delförstoring, foto: Per-Olof Jarle

Merikapteeni Christian August Olin osti talon vuonna 1876. Talo oli rakennettu vuonna 1862.
Matkallaan Pohjois-Amerikasta Eurooppaan vuonna 1880 parkkilaiva Christinestad hävisi
jäljettömiin. Haverissa katosi myös laivan kapteeni Olin 13-henkisen miehistönsä kanssa.
Kapteeni Olin oli tuolloin 46-vuotias.
Jälkeen jäivät vaimo ja kolme lasta, joista kaksi kuoli seuraavana vuonna.
Kapteeni Olinin ja Wijkbergien suku on asunut talossa vuoteen 1995 saakka.
Talo on edelleen yksityiskäytössä.

Christian-August ja Wilhelmina Olin. Rafael Olinin kokoelmat

Rakennushistoriaa

On paljon mahdollista, että tontilla aiemmin sijainnut talo ja ulkorakennus vaurioituivat Kristiinankaupungin suurpalossa vuonna 1859.

Rakennukset alla olevan kartan mukaisesti:

  1. Nykyinen asuinrakennus on palovakuutuskirjan mukaan rakennettu vuonna 1862. Kyseessä on lyhytnurkkainen hirsirakennus uurretulla vaakalaudoituksella ja aumakatolla. Ikkunapuitteet ovat alkuperäiset, ainoastaan joitain lasiruutuja on jouduttu vaihtamaan. Talossa on holvattu tiilikellari, joka on Kristiinankaupungin vanhoissa taloissa melko harvinainen. Ennen nykyistä betonitiilikattoa talossa on ollut pärekatto ja todennäköisesti sen jälkeen huopakatto.
  2. Pihapiirissä on ollut vuonna 1850 rakennettu leivintupa, jota on saatettu käyttää myös asuntona.
  3. Pihapiirissä on hirsirakenteinen ulkorakennus vuodelta 1859. Rakennuksessa on ollut navetta 3-4 lehmälle, talli, ulkovessa, suolamakasiini ja muita säilytystiloja. Rakennuksen erittäin huonon kunnon vuoksi se on purettu 1990-luvulla.

Brandförsäkring N:o 8155 i Städernas allmänna brandstods-bolag i Finland, tecknad år 1867 för gården N:o 112 i andra kvarteret
Planteckning af åbyggnadernas läge å Sjökaptenen Kristian August Olins egande gårde N:o 112 i andra qvarteret af Kristinestad, samt dertill gränsande hus. Ur brandförsäkringsbrevet

Omistajia ja asukkaita

Tontilla aikaisemmin olleissa rakennuksissa on ollut useita eri omistajia ja asukkaita
1700- luvulta alkaen. Näistä tarkempaa tietoa löydät Lasse Backlundin sivulta
1862

nykyisen päärakennuksen rakennuttivat Karolina Åkervall yhdessä poikansa Wilhelm Åkervallin kanssa.

1876
merikapteeni Christian August Olin (1834-1880) ostaa talon.

1880
haverissa kadonneen merikapteeni Chistian August Olinin jälkeen talo siirtyi kapteenin lesken Karolina Wilhelmina Olinin (1840-1906) omistukseen.

1906
Wilhelmina Olinin kuoltua talo siirtyi Olinien tyttärelle Annie Wilhelmina Wijkbergille
ja hänen miehelleen Alexander Edward Wijkbergille.

1933
Edward Wijkbergin kuoltua talo siirtyi Annie Wijkbergille ja heidän perillisilleen.

1964
Annie Wijkbergin kuoltua talo siirtyi hänen perillisilleen. Tuolloin Wijkbergien
perillisistä talossa asui ainoastaan Alice Wijkberg. Myöhemmin 1960-luvulla taloon muutti myös Alice Wijkbergin sisko Gudrun.
Gudrun Wijkbergin kuoltua vuonna 1993 ja Alice Wijkbergin kuoltua vuonna1995
kuolinpesä myi talon Bo-Erik ja Eva Hansekselle vuonna 1997.
1997
Eva ja Bo-Erik Hanses

2010
Meri-Tuuli ja Miika Suominen

Teksti: Meri-Tuuli ja Miika Suominen
Lähteet: Lasse Backlund: kristinestadshistoria.fi
Christer Norrvik: Purjeiden Kaupunki –
Kristiinankaupungin merenkulku vuoden 1809 jälkeen. Oy Fram Ab 1999.
Taiteellinen ja historiallinen inventointi. Muinaistieteellinen toimikunta Timo Keinänen, Pekka
Kärki 1967

You need to add a widget, row, or prebuilt layout before you’ll see anything here. 🙂
Kiinteistö nro. 287-2-239-3
Talon nro. 1842 2 /
Rakennusvuosi 1862
Rakentanut Åkervall, Karolina
Suojelu SR,SR
Osoite Läntinen Pitkäkatu 21
Instagram
Facebook