Kauppiasleski Elisabeth Åkervall rakennutti päärakennuksen suolavarastoksi vuonna 1849. Kristinestadin vanhan asemakaavan neljännen korttelin tontit 207, 208 ja 209 on jo kauan sitten yhdistetty, eli tämä tila ja nykyinen (2024) nuoriso- ja liikekeskus sekä eteläpuolella oleva naapuritontti. Vuonna 1908, kun Kristinestadin säästöpankki osti kolme tonttia 207-209, varastorakennus muutettiin asuinrakennukseksi, ja se sai sitten nykyisen jugendtyylisen ulkoasunsa, joka sopii yhteen Skolgatanilla sijaitsevan pankin rakennuksen kanssa. Vuonna 1922 silloinen omistaja Henrik Nurmela Lappfjärdistä myi tilan kauppias John Spolanderille, jolla oli kauppa ensin Salutorgetilla ja sitten Strandgatanilla. Tässä rakennuksessa ei ole ollut kauppoja. (teksti vapaasti lainattu Lasse Backlundilta)
Rakennushistoriaa
Byggnader enligt planteckningen nedanför
9. Tämä talo. Vuonna 1849 rakennettu hyväkuntoinen makasiinirakennus hirrestä, joka on laudoitettu ja maalattu öljyvärillä ja pärekatolla. Talon muoto on 19 kyynärää pitkä 15 ½ kyynärää leveä ja 12 ½ kyynärää korkea harjalle. Sisältää kaksi varastotilaa kahdessa osassa kivijalan ja ullakkokerroksen välissä..
Planteckning af åbyggnadernas läge å Handlanden Ludvig Wilhelm Wendelins ägandegård No 207,208,209 i fjerde qvarteret af Kristinestad, samt dertill gränsande hus. Ur brandförsäkringsbrevet från 1877Ritning till byggnadsförändring å sammanslagna tomterna No 207,208,209 i 4de Kvarteret af Kristinestad
Brandförsäkringsbrev No 2873 från år 1849 för gården 207,208 och 209 i fjerde qvarteret af staden ChristinestadBrandförsäkringsbrev No 9608 från år 1877 å gården No 207, 208 och 209 i fjerde qvarteret af KristinestadBrandförsäkringsbrev N:o 21785 från år 1900 å gården 207-209 i 4de kvarteret af staden Kristinestad
Omistajia ja asukkaita
Omistajia palovakuutuskirjojen mukaan
1849 Kauppias Elisabeth Ulrika Åkervall
1854 Laivuri Jerlströmin perilliset
1859 Kauppias J E Häggblom
1864-1900 Kauppias Ludvig Wilhelm Wendelin
Lue lisää omistajista ja asukkaista Lasse Backlundin sivulta sida.
Brandförsäkringsbrev N:o 2769 från år 1846 å gården 142 i tredje qvarteret af staden ChristinestadBrandförsäkringsbrev N:o 8528 från år 1875 å gården 142,143 i tredje qvarteret af staden Christinestad
Piirustus tulisijan muutokseen tonteilla No 142-143 III:ssa kor: KristiinassaRitning till eldstadsanordning i boningshuset å tomten och gården No20 vid Östralånggatan i 1sta stadsdelens 47 kvarter av Kristinestads plan
Brandförsäkringsbrev N:o 716 från år 1834 å gården 97 i andra qvarteret af staden Christinestad, tillhörig Herr Hof Rälls Entra Notanien Gustaf Jonas OfahlbergBrandförsäkringsbrev N:o 36 från år 1834 å gården 98 i andra qvarteret af staden ChristinestadBrandförsäkringsbrev N:o 9511 från år 1877 å gården 97,98 i andra qvarteret af staden Christinestad
Piirustus Lisärakennukseen tontille No 97 & 98 Kristiinan KaupungissaRitning till magasinsbyggad af sten att uppföras å tomterna No 97 & 98 i 2dra Kvart. af KristinestadSydösterbottens handelslag ändrings och tillbyggnadsritning av huvudaffärenPiirustus lisärakennukseen tontille No 97& 98 Kristiinan KaupingissaFasadförändring (fönster)Fasadförändring (fönster)
Brandförsäkringsbrev N:o 2074 från år 1844 å gården 99 i andra qvarteret af staden ChristinestadBrandförsäkringsbrev N:o 4414 från år 1852 å gården 100 i andra qvarteret af staden
Plan och Fasad ritning af boningsbyggnaden å tomterna No 99,100 och 101 i andra kvarteret af denna stad. tillhörig Handlaren Wilhelm få göra följande förändringar å fasaden emot torget och Östra långgatan samt Rådhusgatan Lit A. Planritningen af byggnaderna mot torget och Östra långgatan No 1 Portgången att få anrätta till sal & boda med en kakelugn No 2 att få avskara väggen i portgången och få förena med gårdskammarn No 3 att å pelarer uppföra tak öfver verandan och på höja byggnaderne på tomten no 99 och 101 (taket af härts ämne) att de blifva under samma tak som byggnaden å tomten no 100. Samt stenfot till samma höjd Lit B fasaden under nu varande förhållanden å byggnaderna Lit C den blifvande förändringen öfver fasaden å sagde tomter Lit D. Plnritnig af byggnaden emot Rådhusgatan. att å brädbefodringen få öppna en därvarande dörr af ålder till jernmagasin Lit E Fasaden under nu varande förhållande å byggnaden Lit F dito efter blifvande förändringen Kristinestad, den 27 Mars 1882 af Gustaf. Fr HartmanPiirustus julkisivujen muukoksiin tonteilla No 2 & 14 1:ssä kaup:osassa 38 neliässä KristiinassaAsemapiirros 1/400
Tonteista No 2 Raastuvankadun – No 14 ja 16 Itäisen Pitkäkadun- ja No 21 Läntisen Pitkäkadun varrella Korttelissa No 38 KRISTIINAN kaupungissa
OL. SuupohjaRitning för inrättande av centrumkamin uti butiklokalen Östra-Långgatan No 51 i 2:dra Kvarteret av Kristinestads planROSKALAATIKON PIIRUSTUKSET,TONTILLA 21,38 KORTTELISSA KRISTIINANKAUPUNGISSAPiirustus julkisivunja tulisian muutokseen Tontille No 16 Issä kaup:Kristiinassa
[38 Neliössä.]Piirustus tulisiamuutoksiin & yleiskorjaukseen Tontille No 14 I:ssä. kaup.osassa 38 neliössä Kristiinassa.Fasad ritning af boningsbyggnaden å tomterna Nris 99 och 100 i andra qvarteret,af denna stad till hörig handlanden Wilhelm Tårmanen att derå få göra följande förändring emot Östra långgatan Lit A. Fasaden under nuvarande förhållande seende från Östralånggatan Lit B. dito af den blifvande förändringen, för öppnandet af en dörr med uppgångs Trappa från gatan Lit C. Trappans utseende från locket Kristinestad, den 17 September 1888 af Gustaf. Fr HartmanPiirustus tulisijaa varten Tontille No 2 I:ssä kaup:osassa Kristiinan [38ssa Neliössä.]Ol Suupohja
Asemapiirros tonteista n:o 2 Raastuvankadun ja n:o 16 Itäisen Pitkäkadun varrella korttelissa n:o 38 Kristiinan kaupungissa 1/200Ol Suupohja Keskuskiinteistön ravintolarakennus 1/100OL_SUUPOHJAPiisustus tulisijaa varten Tontille No 2 I:ssä kaup:osassa Kristiinan [38 ssa Neliössä]Piirustus julkisivun muutokseen tontilla No 2 I:ssä kaup: osassa 38 neliössä. Kristiinassa.
eli No 99 toisessa korttelissa 1825 vuoden asemakaavassaTulisijamuutosehdotus Atlas-Pankin taloon Tonteilla N:o 14-16 IK.OJulkisivun muutosehdtus Atlas-Pankin taloon tontilla N:o 99 II:ssa kaup. os. KristiinassaFasadförändring av tomten N:o 99 i II kvarteretOl Suupohja Keskuskiinteistön ravitolarakennus 1/100Ritning till fasad- och inre förändringar av boningshuset å tomterna No 2 och 16 i första stadsdelens 38de kvarter av Kristinestads planMuutospiirustus tulisijoja ja ulkosivua varten koskien Itainen pitkäkatu No 51 tontilla No 14 kolmannessa korttelissa Kristiinankaupungissa sijaitsevaan asuinrakennukseen
Ensimmäisen korttelin tontti nro 38 ulottui Läntiseltä pitkältäkadulta Itäiselle. Päärakennus oli Itäisen Pitkänkadu rakennus jonka vanhempi osa on palovakuutuskirjan mukaan vuodelta 1812. Henkikirjojen, kartan ja lainhuutjoen mukaan tosin tontti oli Henrik Mattsonin ja hänen jälkeläistensä omistuksessa 230 vuotta 1658-1888, ja voidaan olettaa että talo on paljon vanhempi kuin vuodelta 1812.
Kujalla olevan ulkorakennuksen läntinen osa palo tuhopoltossa vuonna 1888 jonka sytytti omistaja poliisikonstaapeli Josef Robert Till. Moni tuntee tänä päivänä tämän talon nimellä Henttosen talo.
Tuvassa vieraili kenraali Mannerheim vuonna 1920, tässä siitä kertomus ruotsiksi:
“Den 21 november 1920 besökte general Gustaf Mannerheim vår stad. Med hans ciceroner gjordes en rundvandring kring staden. Det lär ha varit dess pittoreska utseende som slog an på honom. Kommen till Kattpiskargränden, vid Glasas-Richards (Richard Eklund) gård blev det paus. Generalen hade säkert sett något vackert hos det gamla huset — men också något mera. I ett av fönstren fladdrade en fastspikad tyglapp. Han frågade sin uppvaktning vem som bodde där. Efter erhållen upplysning lär Mannerheims ord fallit ungefär så här: Gubben skall ha ett helt fönster, varpå han visades in till Richard. Han tryckte hans hand och en större sedel hade därmed bytt ägare. De växlade några ord, och Richard som blivit i extas, stammade fram sitt — tackar ödmjukast.” Sannsagor från Kattpiskargränden av Gösta Lindqvist. (1954). Huomaa että tarinassa mainittu rikkinäinen kangaspalalla peitetty ikkuna näkyy yllä olevassa kuvassa.
Rakennushistoriaa
Alunperin tämä tontti ulottui Itäisestä Pitkäkadusta Läntiseen Pitkäkatuun, Itäisen Pitkäkadun varrella sijaitsevan asuinrakennuksen näin ollessa päärakennuksena (rakennettu 1812 ja -30 mutta oletamme että vanhempi) v. 1860 päivätyn vakuutusasiakirjan mukaan Kissanpiiskajankujalle oli nykyistä pitempi, yhtenäinen ulkorakennus. Tämä ulkorakennus pystytettiin 1845-46 ja oli pystylaudoitettu ja punamullattu tiilikaton alla. Talossa oli idästä länteen katsottuna 2 makasiinia, 2 vajaa, 1 rehulato, 1 hevostalli, 1 navetta ja 1 lantala. Läntinen puolisko talousrakennuksesta tuhoutui murhapoltossa 1888 ( Poliisin tutkimuspöytäkirjojen mukaan ulkorakennuksensa tuleen oli sytyttänyt omistaja itse, poliisikonstaapeli Josef Robert Till, ilmeisesti vakuutuskorvauksen toivossa). Tässä palossa paloivat rehulato, talli ja navetta jossa oli 2 lehmää. Nykyinen ulkorakennus tontin länsipuolella pystytettiin kaikesta päätellen 1890 -luvun alussa. Läntisen tontipuoliskon pohjoispuoleinen asuinrakennus on 1860-vuoden vakuutusasiakirjan mukaan rakennettu kuusihirrestä vuonna 1835, osittain laudoitettu ja kaikkialtaan maalattu “tummanpunaisella vesivärillä”. Talossa oli eteinen, 2 kamaria ja keittiö tiilikatteen alla. (Ks valokuvaa sivulla 89 Haaviston kuvateokessa “Kristiinankaupunki- puukaupunki-idylli “). Läntisen Pitkäkadun puoleinen asuinrakennus mainitaan olevan liian huonossa kunnossa vakuutettavaksi kyseisenä vuonna (1860) -korkeus mainitaan 5 -metriseksi. Kiinteistöllä oli 2 portia , toinen Kissanpiiskaajankujalle, makasiinin ja päärakennuksen välillä, toinen Läntiselle Pitkä-kadulle, aivan asuinrakennuksessa etelään. Tämän lisäksi tonttia ympäröi 38 metriä lankkuaitaa.
Brandförsäkringsbrev N:o 4333, Direktionen för allmänna brandstods-bolaget i Finland. Palovakuutuskirjassa murhapolttotapausta käsitellään kymmenillä sivuilla.
Planteckning af gården och tomten no 38 uti första qvarteret i Kristinestad jemte den samma angränsande omgifningar. I Brandförsäkringsbrevet listas närliggande byggnader.Ritning Med anhållan att få uppföra en Uthusbyggnad på samma plats der den nedbrunna stått dels af stock del af korsvirke och bräder å min ägande tomt No 38 i första qvarteret tillhörig Richard Eklund.
Omistajia ja asukkaita
Talon historian vuoteen 1830 selvitti Pekka Linna.
1658 Vuoden 1658 kartan mukaan tontin, jonka numero silloin oli 17, omistaa Fendrich Mattson. Henkikirjoista ei tosin lödy Fendrichiä vann Henrik (Hendrich) Mattson vuonna 1657 ja Hendrich Mattssonin leski 1659. Oletamme että kyseessä on sama henkilö.
Henrik Mattssonin poika oli Lill Hans Henriksson, ja tämä sai vaimonsa Margethan kanssa kaksi tytärtä, josta toinen nai Jacob Jacobsson Starkin ja toinen, Agnes/Agnetha, Matts Beckströmin joka henkikirjojen mukaan omisti tontin ainakin vuodesta 1732.
1732–1739 Talossa asuu porvari Matts Beckström vaimonsa ja poikansa Johanin kanssa henkikirjojen mukaan, luultavasti tällä tontilla. Kuten mainittiin Matts oli Lill Hans Henrikssonin vävy joka oli Henrik Mattsonin poika, ja Henrik siis omisti tontin ainakin vuodesta1658.
1739 Matts kuolee Porissa ja Johan Beckström ottaa talon haltuunsan (lainhuudatusta ei ole että Johan olisi ostanut jonkin tontin joten oletamme että Mattsin talo oli tämä talo. Tiedämme että Johan asuu myöhemmin tässä).
1751 Bergentinin vuoden 1751 kartan mukaan tämän tontin, jonka numero on nyt 17, omistaa Johan Beckström. Rakennukset kartalla vastaavat suurinpiirtein tämän päivän tilannetta.
1756-1771 Talon numero 17 omistaa Johan Bäckström vaimoineen, henkikirjojen mukaan.
1772-1793 Tontin numero on nyt 15, vuoden 1772 kaavan mukaan ja omistajina vielä Johan Bäckströmin perhe, tytär Caisa.
1794 Talossa asuu Hällströmin perhe, Caisa Bäcktström on mennyt naimisiin Hällströmin kanssa 1793
1818 Hällströmin tytär Anna Catharina (tai Anna Caisa?) (s. 1800 k. 1886) menee naimisiin Josef Lindin kanssa ja he asuvat talossa.
1830 Tontilla on nyt numero 38 vuoden 1825 kaavassa, ja täällä asuu porvari Josef Lind, vaimo Catharina, räätäli Carl Backman ja vaimonsa Maria ja muita ihmisiä
1835 Josef Lind ja muita
Omistajia palovakuutuskirjan mukaan 1865 Porvari Josef Lind
1870-1885 Porvarinleski Anna Katarina Lind
1888 Talon omisti poliisikonstaapeli Josef Robert Till
Ensimmäinen tunnettu omistaja vuodelta 1820 on merimies ja myöhemmin kalastaja Matts Wikaeus (1779-1833). Talo oli Wikaeuksen suvussa vuoteen 1878 asti, jolloin seppä Anders Gustaf Asplund Oravaisista osti talon huutokaupalla. Sepän leski Maria Helena, syntyjään Thomasfolk, joka oli kotoisin läheisestä Tiukan kylästä, omisti tilan vuoteen 1931 asti, jolloin se siirtyi perintönä sepän lapsenlapsille, Shüttenin sisaruksille. Tästä lähtien sitä kutsutaan Shüttenin taloksi.
Yksi sisaruksista, Eva Ekblom, osti talon vuonna 1938, mutta ei asunut täällä itse vaan vuokrasi talon. Ines Sjöblom asui talossa lapsena ja hän on kertonut tarinoita ja tehnyt myös piirroksia sisätiloista ja pihasta sellaisena kuin se silloin oli. Puuseppä Sigfrid Ekman ja hänen vaimonsa Margit tulivat omistajiksi vuonna 1953 ja vuonna 2002 Tom Österholm ja Kristina Sjöblom ostivat talon Margit Ekmanin kuolinpesältä.
Sitten kävi ilmi, että Tomin sukulaiset olivat omistaneet talon 1800-luvulla. Matts Wikaeus on Tomin isoäidin isoisän veli. Hänen tyttärentyttärensä Selma Vilhelmina meni naimisiin merimies Erik Edvard Brännlundin (Klemets) kanssa, joka on Tomin isoisoisän veli.
Rakennushistoriaa
Ensimmäinen kaupunkikartta, jossa korttelin rakennukset on merkitty, on vuodelta 1751. Kissanpiiskaajankujan eteläpuolella ja Itäisen pitkänkadu itäpuolella sijaitsevilla tonteilla on kolme asuinrakennusta, jotka vastaavat nykyään osoitteita 68, 70 ja 72.
Tuona aikan rantaviiva kulki juuri Kissanpiiskaajankujan tai Lillgrändin, kuten sitä silloin kutsuttiin, pihojen itäpuolella, ja Rantakatu päättyi Hållfastinkadulle (katso kartta 1750 sivun yläoikealla olevasta karttatoiminnosta). Nykyinen rakennus nro 68 on rakennettu uudelleen useaan otteeseen, eikä ole selvää, onko mikään osa rakennuksesta peräisin 1700-luvulta, mutta se on todennäköisesti saanut nykyisen muotonsa 1800-luvun alussa.
Päärakennus on yksikerroksinen hirsitalo, jossa on kolme huonetta peräkkäin pohjois-eteläsuunnassa, keskellä suurempi huone ja kapeammat huoneet päädyissä. Kahden eteläisen huoneen hirsirunko on yhtenäinen, mutta pohjoisosa on erillinen ja se on luultavasti lisätty myöhemmin. Pohjoisen väliseinän hirrenpäät odistavat myös, että se on aiemmin ollut talon pohjoinen pääty. Kattoa on korotettu ja ullakkoikkunoita on lisätty 1900-luvun alussa.
Piirustus vuodelta 1899, jolloin haettiin lupa kadulle johtavalle sisäänkäynnille, osoittaa, että talo oli tuolloin matalampi, eikä siinä ollut ullakkoikkunoita ja siinä oli 1800-luvun ensimmäiselle puoliskolle tyypilliset kuusiruutuiset ikkunapokat.
Ullakkotila on eristämätön, eikä sitä ole koskaan käytetty asuintilana. Molemmilla sisäseinillä on muurit ja keskimmäisessä ja eteläisessä huoneessa on tällä hetkellä pönttöuunit. Pohjoista huonetta käytetään keittiönä ja siinä on puuhella. Talossa on pihan puoleiselle sivulle tehty kuisti, joka ulottuu pohjoispäädystä puoleen talon pituudesta ja jossa on nykyisin eteinen, kylmävarasto ja kylpyhuone. Talo sai nykyisen muotonsa sekä nykyisen laudoituksen ja maalauksen, kun talo kunnostettiin 1950-luvulla. Piharakennus on peräisin 1960-luvulta ja siinä on sauna, puuvaja, varasto ja huussi.
Vuoden 1825 asemakaavassa talo on merkitty ensimmäisen korttelin nro 10:ksi, ja se ulottui Itäiseltä Pitkältäkadulta Rantakadulle, kuten kaikki korttelin tontit. Tontti jaettiin vuonna 1956 siten, että pihan nro 10 itäpuolisko siirrettiin pihaan nro 11 ja pihan nro 11 länsipuolisko siirrettiin pihaan nro 10, jolloin muodostui kaksi neliönmuotoista tonttia.
Hirrenpäät entisessä päädyssä joka nyt on pohjoisen osan liitoksessa.Rakennuspiirustus vuodelta 1899, Itäisen pitkänkadun fasadi.Tontti vuoden 1954 tonttijaon jälkeen. Vanha ulkorakennus (Tr) purettiin ja korvattiin uudella 9160.
joulukuuta 20151960-lukuValokuva talo puolelta otettu 1940-50-luvuilla. Kuvan oikeassa reunassa Sundkvistin talo nro 66, purettu 50-luvulla
Omistajia ja asukkaita
Talonomistajia löytyy asiakirjoista vuodesta 1820 tähän päivään.
noin 1820-1833 Merimies ja myöhemmin kalastaja Matts Wikaeus s. 1779 Siipyyssä k. 3.3.1833, vaimonsa Cajsa Lisa s. Nordström 29.5.1782 Kristiinassa ja poikansa: Matts Wilhelm s. 29.1.1813, Anders Henrik s. 4.4.1815, Carl Gustaf s. 23.1.1819, Johan s. 3.6.1821, Josef s. 23.3.1824, Gustaf Erik s. 5.8.1828
1833-1852 Kalastajanleski Cajsa Lisa Wikaeus ja hänen poikansa Anders Henrik s. 4.4.1815,Carl Gustaf s. 23.1.1819, Josef . 23.3.1824, Gustaf Erik s. 5.8.1828 kaikki merimiehiä.
Hänen pojastaan Matts Wilhelmistä tulee kapteeni ja hän muuttaa viereiselle tilalle nro 11 vuonna 1842 vaimonsa Christina Catharina Österbergin kanssa. Heillä on tytär Selma Wilhelmina s. 12.9.1847. Molemmat vanhemmat kuolevat muutaman kuukauden sisällä toisistaan. Matts 23.12.1851 “vesipöhöön” ja Christina 23.3.1852 syöpään ja kolmevuotias tytär muuttaa isoäitinsä luokse osoitteeseen 10.
1852-1878 Merimies Josef Wikaeus mainitaan omistajaksi. Cajsa Lisa-äidistä tulee köyhäinhoitolainen vuonna 1852 ja hän kuolee vanhuuteen 19.2.1859. Sisarentytär Selma Wilhelmina asuu täällä vuoteen 1872 asti, jolloin hän menee naimisiin merimies Erik Edvard Brännlundin kanssa, s. Klemets 26.5.1852.
1878-1891 Seppä Anders Gustaf Asplund Oravaisista ostaa talon huutokaupassa 3. tammikuuta 1878 ja asuu täällä vaimonsa Maria Helena Michelsdotter Thomasfolkin kanssa, s. 20.2.1839 Tiukassa ja tyttärensä Emma Josefinan kanssa, joka on syntynyt hänen ensimmäisestä avioliitostaan 2.1.1870 Kristiinassa.
1891-1931
Maria Helena Asplund, seppä
1931-1938
Seppä Asplundin tytär Emma Josefina on naimisissa Tanskassa vuonna 1863 syntyneen meijeristin Johannes Shüttenin kanssa ja hänen lapsensa perivät tilan äitipuoleltaan Maria Helena Asplundilta. He maksavat ulos yhden veljeksistä, Rudolf Shüttenin, ja uudet omistajat ovat Karen, Erik ja Johannes Shütten sekä Eva Ekblom, o.s. Shütten.
Tästä lähtien sitä kutsutaan “Shüttenin tilaksi”.
Kukaan sisaruksista ei asunut Kristiinassa ja talo oli vuokrattuna noin vuosina 1930-1953. Isännöitsijänä toimi neiti Elsa Berg, joka työskenteli Pohjoismaiden Yhdyspankissa.
Vuokralaisina Johan Sjöblomin perhe 1930-luvulla. Tiedot toimittanut tytär Ines Sjöblom asui täällä lapsena. Hänen tarinansa on tämän sivun lopussa.
Myöhemmin myös Kurt ja Saga Perjuksen perhe ovat olleet vuokralaisina.
1938-1953
Eva Ekblom ostaa talon sisaruksiltaan ja tulee talon ainoaksi omistajaksi.
1953-2002
Puuseppä Sigfrid Ekman ja hänen vaimonsa Margit Ekman ostavat talon. Talo kunnostettiin 1950-luvulla ja se sai nykyisen ulkoasunsa uusilla laudoituksilla, uusilla ikkunoilla ja uusilla väreillä. Tontti on jaettu siten, että naapuritontti nro 11, jolla on talo Rantakadulle, saa tontin nro 10 itäpuoliskon ja päinvastoin.
2002-
Tom Österholm ja Kristina Sjöblom ostavat talon Margit Ekmanin kuolinpesältä.
Talossa asuneen Ines Sjöblomin kertomuksia alla, ruotsiksi.
Laillinen rekisteröinti vuodelta 1891
Barndomsminnen från Söderstan Ines Sjöblom, 2016
Jag föddes år 1930 i den s.k. Schüttenska gården på Östra Långgatan 68 och bodde där under hela 1930- och början av 40-talet. Vår familj bestod av föräldrarna, tre äldre systrar och mig som den yngsta. Bostadskvarteret avgränsades av Östra Långgatan, Lillgränden/Kattpiskargränden, Strandgatan och Nygatan. Tomten sträckte sig från Östra Långgatan ända ner till Strandgatan, liksom granntomten i norr.
(Vi hyrde huset av fru Eva Ekblom, som var en dotter i familjen Schiltten,och som bodde i Helsingfors. Disponent för huset var fröken Elsa Berg. Bonings-huset var då troligen i sitt ursprungliga skick. Det var brädfodrat med stående bräder och läkt och målat i gulockra. Stenfoten mot gatan var kanske i kilad granitsten, men mot gården och mot portgången fanns natursten i stenfoten och som hörnstenar. Fönstren var sedvanliga sexrutade med gammalt grönskiftande och ojämnt glas. Huset bestod av kök, “sal” i mitten och ett sovrum längst i söder. Köket hade stor bakugn och en inbyggd spis med järnhäll och två kokringar. I de två andra rummen stod var sin cylindrisk plåtkakelugn. Ytterdörren in till farstun bestod av två halvor, av vilka den högra halvan öppnades med en rätt stor nyckel som sattes i skjutlåset med fjäder på insidan och som hade en handsmidd järnklinka på utsidan. Stigstenen framför ytterdörren var en liggande långsmal natursten med en yta som var något högre i den ena ändan.)
Det här var vårt egentliga “revir”, där man kände till de närliggande husen och de mänskor som bodde där. Vår närmaste granne var tant Tilda Lindahl. Till hennes gård kunde vi kila enkelt genom att vika en spjäla i staketet åt sidan. I staketet till tant Hanna Westerbergs övre gårdsplan fanns en öppning och den använde vi då vi hämtade “diskvatten” ur tant Hannas brunn. Mittemot oss bodde kaptenskan Elsa Sundqvist och henne neg vi respektfullt för liksom för tant och farbror Lina och Oskar Perjus och de tre fröknarna Pannan som alla bodde på övre sidan av gatan söderut. Hos fröknarna Pannan gick vi någon gång och köpte t.ex. morotsfrön. De hade en vacker trädgård innesluten bakom tätt plank och stängda portar. Lilla tant Ida Nyberg bodde i hörnhuset mot Lillgränden och använde samma port som kapten Sundqvists. Från sitt höga stora hus mitt emot vår gård vid Strandgatan kunde tant och farbror Lindqvist se över planket till vår gård och följa med våra lekar och förehavanden. Och när vi sprang upp för Kattpiskargränden nådde vi farfars hus inne på gården Västra Långgatan 49.
Min barnträdgård låg i hörnet av Hållfastskagatan och Strandgatan och vi gick i finska folkskolan som låg uppe mot Västra Långgatan på den stora skoltomten mot Parkgatan och Östra Långgatan. På den tomten hade också den nerbrunna svenska folkskolan legat. Det var i stort sett vår närmaste värld.
Varannan eftermiddag förde någon av oss kaffe till pappa som arbetade som maskinsättare på “tryckeriet”, det nuvarande Felénska huset, där Syd-Österbottens alla funktioner då fanns och där man också gjorde civilarbeten. Jag älskade redan vid tidiga år att vandra iväg med kaffekorgen längs Östra Långgatan, över Hållfastskagatan och sedan förbi kyrkan till Parmanskagatan, där jag vek av ner mot stranden. En sommareftermiddag när man gick under Kyrkparkens träd där solljuset silade ner genom grenarna som sträckte sig som ett valv över gatan, vandrade på kullerstenarna som täckte gatan, det var himmelriket. Och tidigt fäste jag mig vid det övre hydånska huset (mitt emot kyrkan) med sina smårutade fönster; det var så fint tyckte jag.
Den stora gårdsplanen var en underbar lekplats. Pappa hade riggat upp en gunga i rönnen närmast huset och han byggde själv en lekstuga av balbottnar åt oss. Neråt följde sen ett område med bärbuskar, ett grönsaksland och två stora potatisland som sträckte sig ända ner mot Strandgatan. Det mindre av de två landen bestod tydligen av barlastsand. Jorden där var finfin, ljus och full med snäckskal och spännande mjukt slipade små stenar. När man fuktade den jorden lite, blev den formbar och fin och vi kunde gräva oss ner i små underjordiska rum och fylla dem med grejor som vi skapat av sanden. Det andra landet bestod av fetare mylla och det var inte så trevligt, men båda skulle vi rensa “säng” för “säng” på sommaren. Somliga fuskade, andra ryckte samvetsgrant upp ogräset med rötterna. Man kunde leka butik “under golvet”, dvs. under den höga trappan som var byggd inne i farstun (sju trappsteg) eller under golvet på själva huset, men där var det trångt och lågt i tak. Man kunde också göra upptäcktsfärder på boningshusets vind, i timmermagasinet (häbbret) som stod överst i uthusraden och på dess vind. Vi var strängt tillhållna att inte röra sakerna som Schatens hade lämnat på de ställena, men det är klart att vi inte kunde låta bli. Där fanns olika redskap och hushållsattiraljer och ett tråg var fullt med postkort och vykort som hade kommit med hälsningar till ägarfamiljen. Jag glömmer aldrig de glitterstänkta julkorten i relieftryck eller korten med vackra damer med huvudet på sned och i typiska frisyrer och dräkter från 10-talet.
I planket ner mot Strandgatan fanns en liten grind. Genom den sprang vi ner till Sköljhusbryggan i änden av Lillgränden; där låg också vår båt. Det var spännande att hoppa från stock till stock som sköt ut under Lindqvists stora strandmagasin och som var hala och slippriga när det var högvatten. I strandvattnet hittade vi små kalkstenar och när man gnuggade dem mot en större sten fick man “mjölk” för lekarna. Bäst av allt var sköljhuset som man kunde ta sig runt genom att hoppa från stag till stag på “pontonen” som flöt på oljefat och höll ihop huset. Och när man öppnade sköljhusets dörr slog en säregen lukt av vått trä och ävja mot en. Där inne guppade en flotte med nedsänkta tunnor som man skulle stiga ner i då man sköljde kläder. Det ekade lite där och ljuset var hemlighetsfullt. Vattnet var alldeles grönt under taket och nere i vattnet kunde man se abborrar som låg alldeles stilla med fläktande fenor.
Så kunde vi dra in roddbåten med kättingen som var fäst vid en ring i bryggan närmare och hoppa i båten för att ösa ur den efter regn. Och när pappa var ledig en eftermiddag lastades vi alla i båten och pappa rodde oss ut på utfärd till Högholmen eller Snellmansudden eller ända till “Råmasviken”. På Högholmen var det härligt att springa på de barriga stigarna eller leka i den lysande mossan under granarna och sen hoppa i vattnet och sitta på filten och njuta av matsäckskorgens håvor. När vi rodde hem igen i kvällningen låg båten djupt lastad med ved som pappa hade samlat och man måste sitta alldeles stilla ovanpå vedlasset. På en bänk i Badhusparken satt farfar och farbror Cederström och farbror Gabrielsson och filosoferade och vi vinkade till dem när vi rodde förbi. Och när vi hade kommit hem kom farfar in på gården genom nedre grinden, vandrade upp längs den smala gången mellan potatislanden och hälsade på oss innan han gick hem.
Ibland låg en stor ångbåt förankrad tvärs över stadsfjärden när vi skulle ta oss ut. Då rodde pappa under ångarens akter, den var ganska långt utdragen och ångaren var förtöjd med kraftiga vajrar som gick över till de tjocka järnringarna som var nersprängda i berget på Varvsbacken. Ljuden förstärktes där under fartygsaktern och lite spännande var det att se upp mot det svarta järnskrovet ovanför sig och de vita djupmätningsstrecken och siffrorna (“åmningen” lär det heta)som var målade på skrovet och så vajrarna som hängde där uppe. Genom spygattet kunde det plötsligt rusa fram en kraftig vattenstråle vilket gjorde det hela ännu mer äventyrligt.
På egen hand gav vi oss till fots för att simma vid Sandbanken, där det var fint, eller i Simmarviken eller på Mössgrundet vid Grannasudden, fast de var inte så trevliga simplatser med stenig eller gyttjig botten. Och någon gång varje sommar blev vi bjudna för en hel dag ut till Talas villa i Skatan. Vi vandrade de tre kilometerna ut till sekelskiftesvillan och hade en underbar dag tillsammans med handelsmansflickorna som var våra bästa lekkamrater. Mot kvällen förde farbror Talas oss i sin trevliga motorbåt med “rak” för hem till stan igen. Aldrig glömmer jag lukten av olja och bensin som låg kring en i den smala mahognybåten.
På sommaren kunde vi sova i lekstugan och höra de säregna sommarljuden genom de tunna väggarna. Om kvällarna svirrade svalorna i flockar över kvarteret. 1 svindlande fart störtade de ner mot Lillgrändens smala canjon, gled fortfort nära marken och så upp igen under oupphörligt svirr-svirr. Mot natten hördes ett alldeles speciellt och riktigt Kristinestadsljud. När det låg många fartyg i hamnen skulle kanske något av dem lasta pappersved. Det var meterslånga renbarkade torra björk”propsar” som skulle skeppas ut. På natten tippade man laster av den här pappersveden ut i Norrfjärden från stenbron; det kunde bli berg av dem. Det ljudet, det bullrade inte och brakade inte, nej det KLANG och det sjöng när propsarna slog mot varandra. Den klangen vet jag att många andra som växte upp då också förknippar med sommaren i Kristinestad.
Så mycket av sommarlivet rörde sig omkring HAMNEN och arbetena där. Tidigt på morgonen, där i lekstugan, när kvistställena i de tunna bräderna lyste brinnröda i morgonsolen, då hörde man vinscharnas gnissel från ångbåtarna, båtshakarnas hugg mot virket, propsarna som stötte mot varandra då de langades upp i “häckarna” på pontonerna, kättingarnas rassel då lassen knippades ihop för att vinschas ombord, hamnarbetarnas hojtanden till varandra och förmännens korta orderutrop. Det var liv och rörelse där. Till hamnljuden hörde också de hesa brölandena från ångvisslorna då fartygen navigerade i hamnen, en eller två gånger för anlöp eller avgång. Det var ett stort ljud och inget litet pip. — Men jag tyckte hamnområdet var skrämmande. Någon gång var jag med pappa i den stora brädgården och då steg vi i land vid norra kajändan. Längst ute på kajen stod vi allesammans en gång strax före krigen och vinkade farväl till farbror Gunnar som hade mönstrat på i hemhamnen och inte skulle återkomma förrän långt efter krigsslutet.
Om kvällarna vricklade någon i manskapet ombord sina kompisar bland sjömännen i en liten båt i land vid någon av bryggorna längs stadsfjärden. Han stod i aktern och vickade åran framochtillbaka, framochtillbaka snabbt och
Ines Sjöblomin kuvitus, miltä hoito näytti 1930- ja 40-luvuilla
Texti ja kuvat: Tom Österholm & Kristina Sjöblom, sivun luonut Dag Björklund
Kapteeni Alexander Sundqvist ja hänen vaimonsa Sofia ostivat talon vuonna 1875. Talo on luultavasti vuoden 1862 palovakuutuskirjassa vakuutettu vuonna 1841 rakennettu talo. Sekä Alexander että Sofia olivat varttuneet Kristiinankaupungin Eteläpäässä. Merikapteenin ammatti periytyi usein ja niin oli myös Alexanderin tapauksessa sillä molemmista Alexanderin pojista, Evertistä ja Thuresta, tuli merikapteeneita. Poika Evert ja hänen vaimonsa Elsa ottivat myöhemmin talon haltuunsa. Evertin ja Elsan poika Harald seurasi isänsä jalanjälkiä ja ryhtyi myös hän merikapteeniksi. Merikapteenin leski Elsa ja hänen poikansa Birger asuivat talossa 1960-luvulle asti.
Omistajia ja asukkaita
1830 Kalastaja Johan Hällström
1845 Laivurinleski Maria Westerlund, kätilö Catharina Lacke
1855 Perämies Johan Lundström ja vaimo Katarina
1875 – 1968 Sundqvistin perhe omisti talon
1968 lääkäri Torvald Hohenthal ja vaimo Margit ostivat talon. Heidän poikansa kirkkoherra Kim Hohenthal ja vaimonsa Marja-Liisa saivat talon ja se on vieläkin perheen omistuksessa.
Laivuri Alexander Sundqvist
Laivurinleski Sofia Sundqvist ja muutamia hänen lapsiaan ja lastenlapsiaan. Valokuva otettu 1920. Vasemmalta seisten: Harald Sundqvist(s1904), Alfhild(s1903) ja Vera von Wachenfeldt (os Sundqvist s1873), Emmy Sundqvist(s1869). Vasemmalta istumassa: Elsa Sundqvist(s1880), Sofia Sundqvist(s1842), merikapteeni Evert Sundqvist(s1868) ja pieni Claes Sundqvist(s1917)Talo kadulta 1920-talet Interiööri 1920-luku Interiööri 1920-luku
Tässä talossa asui kauppalaivuri Gerhard Constantin Berg 1800-luvun jälkipuoliskolla. Talo sijaitsee Brunströminkadulla, joka tunnetaan Pohjapään asukkaiden keskuudessa myös nimellä “Lillgränd”. Vuoteen 1809 asti Brunströminkadulla kulki tulliaita.Tulliaita ympäröi koko kaupungin ja esti tavaroiden tuomisen Kristiinankaupunkiin myytäväksi maksamatta veroja.
Historiaa
Talo sijaitsee Brunströminkadulla, joka tunnetaan Pohjapään asukkaiden keskuudessa myös nimellä “Lillgränd”. Vuoteen 1809 asti Brunströminkadulla kulki tulliaita.Tulliaita ympäröi koko kaupungin ja esti tavaroiden tuomisen Kristiinankaupunkiin myytäväksi maksamatta veroja. Kadun varrella sijaitseva asuintalo rakennettiin todennäköisesti vuonna 1836. Talon on omistanut pääasiassa kaksi perhettä: Granberg/Berg ja Långvik/Sundqvist.
Laivur Gerhard Constantin Berg. Kuva lainattu Kristiinankaupungin Merimuseolta.
Rakennushistoriaa
Talon numero 221 vuoden 1876 asemapiirroksessa kuvataan 3 numeroitua asuintaloa ja yksi numeroimaton asuintalo. Itäisellä Pitkälläkadulla sijaitseva asuintalo (nro 1) rakennettiin vuonna 1836 museoviraston vuoden 1967 rakennusinventoinnin mukaan ja pihassa sijaitseva asuintalo (nro 2) vuonna 1861. Asuintalon nro 1:n rakensi todennäköisesti perämies Johan Granberg ja asuintalon nro 2 merikapteeni Gerhard Constantin Berg. Asuinrakennus nro 3 on se, mitä nykyään kutsutaan “Lillstugon”iksi. Kadun varrella sijaitseva talo (nro 1) on rakennettu Björn Sundqvistin mukaan kahdesta eri hirsitalosta. Remontin aikana oli mahdollista nähdä vanhan leivinuunin paikka.
Asemapiirros 1876Rakennuspiirustus 1861 asuintalo nr 2. Talo purettiin 1970-luvun lopulla.
Rakennus 1: Pitkänurkkainen asuinrakennus vuodelta 1836, peiterimalaudoitus , satulakatto . A, MB Rakennus 2: Pitkänurkkainen asuinrakennus v: lta 1861, peiterimalaudoitus, satulakatto . B Rakennus 3: Pitkänurkkainen ulkorakennus, peiterimalaudoitus, satulakatto c Rakennus 4: Pitkänurkkainen ulkorakennus B Rakennus 5: Pitkänurkkainen ulkorakennus .B Rakennus 6: Pitkänurkkainen saunarakennus .B
Omistajia ja asukkaita
Talolla on vuoden 1830 jälkeen tonttinumero 221 (kartta 1825) ja ennen vuotta 1830 talo on numero 37 neljännessä korttelissa.
Vuonna 1810 merimies Joh. Granberg asuu talossa.
Vuonna 1815 talossa asuu merimies Granbergin tytär Brita.
Vuonna 1822 talon omistivat perämies Johan Granberg (s. 1787) ja vaimo Lisa Magdalena Nagel (s. 1794).
Vuonna 1830 talon omistavat Johan Granberg ja Lisa Magdalena Nagel.
Vuonna 1848 talon omistavat perämies Johan Granberg ja rouva Lisa Magdalena Nagel sekä vävy perämies Gerhard Constantin Berg (s. 1828) ja rouva Anna Kristina Granberg (s. 1826).
Vuonna 1857 talon omistavat Gerhard Constantin Berg ja Anna Kristina Granberg.
Vuonna 1862 talon omistaa kippari Gerhard Constantin Berg ja vaimo Anna Kristina, o.s. Granberg. Poika, kapteeni Ernst Axel Berg (s. 1857) ja hänen perheensä asuvat talossa jonkin aikaa, mutta muuttavat sitten naapuritiloon 222.
Vuonna 1892 talon omistavat kapteenin tytär Fanny Berg (s. 1861) ja kapteenin sisar Anna Kristina Berg. Myöhemmin Fanny menee naimisiin merikapteeni Gustav Granlundin kanssa ja myy talon kanttori Serenille vuonna 1815.
Vuonna 1915 talon omistavat kanttori Artur Seren ja hänen vaimonsa Hilma.
Vuonna 1919 talon omistivat Edvin Långvik (s.1869) ja hänen vaimonsa Ida Alexandra (s.1875). Tytär Ruth Långvik (s.1909) avioituu vuonna 1933 merikapteeni Harald Sundqvistin (s.1904) kanssa ja perhe asettuu taloon.
Vuonna 1948 tytär Ruth ja Harald Sundqvist ottavat tilan haltuunsa.
Vuonna 1977 poika Björn Sundqvist ja vaimo Dorli ottavat talon haltuunsa. Talo on edelleen perheen omistuksessa.
Brunströminkatu portilla pihalle 221. Valokuvan osittainen suurennus SLS, tuntematon valokuvaaja, 1890-1920.Ida Alexandra ja Edvin Långvik ostivat talon vuonna 1919. Talo on edelleen perheen omistuksessa.
Oikealla asuintalo 3 (pieni mökki), ulkorakennukset 4 ja 5. Kuva 1979 B SundqvistAsuintalo 1. Kuvassa Harald Sundqvist. Valokuva 1950 B SundqvistAsuintalo 2. Taustalla on keltainen portinvartijan mökki. Valokuva 1979 B SundqvistAsuintalo 2, joka purettiin 1970-luvun lopulla. Taustalla näkyy asuintalo nro 1. Valokuva 1979 B Sundqvist .Vuonna 1983 rakennettiin uusi vanhanaikainen asuintalo, jossa oli sijainnut vanha asuintalo nro 2. Kuva B Sundqvist
Makkaratehtaasta ja savustamosta asuintaloksi (1900-luvun alussa)
Historia
Tämä talo Itäisellä Pitkälläkadulla on tiettävästi rakennettu 1800-luvun alussa, ja sitä on sen jälkeen kutsuttu Österlundin, Gustafssonin, Nelsonin ja Ruskin taloksi. Siihen aikaan talon osoite oli talo numero 210 neljännessä korttelissa, nykyään se on Itäinen Pitkäkatu 34. Tontti on noin 350 neliön kokoinen. Vuodesta 1898 vuoteen 1928 talo oli asumaton ja siinä toimi läkkiseppä ja savustamo. Kattoparrut vintillä ovat yhä noesta mustat savustamoajoilta.
Förslag till Rökugn att uppföras i boningshuset emot Östralånggatan å tomten No 210 i tredje kvarteret af Kristinestad
