Pohjoinen tullitupa

PIKKUTULLI

1622–1808 välisenä aikana oli ulkomaan tullin lisäksi voimassa maatulli tai pikkutulli, joka perittiin maaseudulta kaupunkeihin tuotavista tavaroista. Sen tarkoitus oli keskittää kaupankäyntiä kaupunkeihin ja kasvattaa Ruotsin valtionkassan tuloja. Kaupunkien ympärille rakennettiin tulliaitoja kivistä, lankuista tai riu’uista. Alun perin niiden piti olla 8 kyynärän (4,5 m) korkuisia; myöhemmässä vaiheessa vähimmäismitaksi tuli 2½ kyynärää (1,5 m). Kaikki liikenne ohjattiin öisin suljettavien tulliporttien kautta, ja porttien viereen pystytettiin tullirakennuksia.

Tulli perittiin kaikista kulutustavaroista. Maksun suuruus oli aluksi 1/32 (n. 3 %) tavaran arvosta, myöhemmin se laskettiin painon tai mitan perusteella. Kun talonpoika toi tavarakuorman tori- tai suoramyyntiä varten, tullimies punnitsi ja mittasi tavarat. Tulli maksettiin suoraan tullikirstun kolikko-aukkoon. Ainoastaan käskynhaltijalla (valtion korkeimmalla edustajalla tietyllä alueella) oli avaimet kirstuun. Varkauksien ja korruption ennaltaehkäisemiseksi kirstussa oli usein jopa kolme lukkoa, joiden avaamiseksi tarvittiin kolmen ihmisen samanaikaista läsnäoloa. Tullimaksun suoritettuaan talonpoika sai kuitin, jota näyttämällä vartija avasi hänelle portin.

Tulli oli maksettava siitä huolimatta, myytiinkö tavara tai ei. Tulli oli sen takia epäsuosittu. Toimittaakseen työnsä, tullin palveluksessa olevien piti olla aseistettuja. Salalakuljetus oli pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Pikkutullijärjestelmä oli valtiolle hankala ylläpitää, ja tullin kanto oli pitkiksi ajoiksi ulkoistettu yksityisille. Pikkutulli poistettiin Suomessa 1808.

Kristiinankaupungissa tulliaita ympäröi melkein koko nykyistä puukaupunkia. Aidan reitti kaupungin länsilaidalla vastaa suurin piirtein nykyistä Aitakatua. Isonvihan aikana 1700-luvun alussa aita tuhoutui, mutta rakennettiin uudelleen 1726. Vastuu aidan rakentamisesta ja ylläpidosta oli kaupungin porvareilla. Tukholmaan vuonna 1803 lähetetyn raportin mukaan kristiinankaupunkilaiset eivät olleet hoitaneet tehtävää, ja aita oli rapistunut ja kadonnut.

KRISTIINANKAUPUNGIN TULLITUVAT
Tullaustilojen lisäksi tullituvat saattoivat myös sisältää tullimiehen ja hänen perheensä asunnon. Kristiinankaupungin suhteellisen alkuperäisessä tilassa säilyneet tullituvat ovat ainutlaatuisia. Vain muutama tullitalo Ruotsissa ja Suomessa on säilynyt nykypäiviin, useimmiten siirrettynä tai uudelleenrakennettuna muuta tarkoitusta varten, kuten esim. Oulussa ja Uudessakaarlepyyssä.

Kristiinankaupungissa on ollut tullitupia 1660-luvulta asti. Tämä alun perin itäiseksi tullituvaksi kutsuttu rakennus sijaitsi aiemmin nykyisellä Kauppatorilla. Se palveli vesiteitse tulevia – ennen kivisillan rakentamista torille saavuttiin veneellä. Ns. Pohjoistullilla oli 1700-luvun lopulla pienempi vahtitupa, jota käytettiin talvikaudella.

Minkä ikäisiä säilyneet tullituvat ovat? Kristiinankaupungin tullituvat, eritoten läntinen tupa, noudattavat pääosiltaan Tukholmassa sijaitsevan Kamarikollegion mallipiirustusta vuodelta 1759. Samanmallisia tullirakennuksia pystytettiin muihinkin kaupunkeihin Ruotsin alueelle, mutta niistä yksikään ei ole säilynyt. Vuonna 2022 otettiin talojen hirsistä poranäytteitä dendrokronologista tutkimusta varten. Vuosirenkaista ilmenee, että puut on kaadettu 1760–1761, joten rakennukset on pystytetty 1760-luvun alussa.

1808 jälkeen. Sekä itäinen että läntinen tullitupa siirrettiin 1800-luvun alussa tarpeettomina kaupungin Pohjapäähän, itäinen viimeistään vuonna 1825, läntinen 1840-luvulla. Talot otettiin käyttöön mm. köyhien asuntoina sekä kulkutautisairaalana kolera- (1899) ja tulirokkoepidemian (1910) aikana.
Läntinen tullitupa siirrettiin vanhalle paikalleen vuonna 1967. Toinen tupa jäi sen sijaan Pohjoistulliin.