Lars Axénin tutkimusten mukaan talo olisi rakennettu jo vuonna 1751. Rakentaja olisi ollut kauppias Christopher Molin, joka silloin omisti tontin nro 26 kolmannessa korttelissa.
Palovakuutuskirjojen mukaan tosin rakennuksen osat ovat vuosilta 1824 ja 1842. Vuonna 1967 tehdyn inventoinnin mukaan talon vanhimmat osat ovat kuitenkin vanhempia kuin vakuutuskirjojen merkinnät, ehkä 1800-luvun alusta tai 1700 luvulta.
Rakennushistoriaa
Rakennus joka nyt on rakennettu yhteen pääsiiven kanssa muodostaen pohjoisen siiven, oli ennen koko pääsiiven rakentamista maalattu punamullalla ja mahdollisesti myös vuorattu. Koko pääsiipi rakennettiin vuonna 1824. Se oli aluksi noin metrin nykyistä matalampi mutta korotettiin nykyiselleen joko ennen vuotta 1842 tai vuonna 1842, jolloin eteläsiipi rakennettiin. Vuonna 1842 talo vuorattiin ja maalattiin kolmelta sivulta. Vuoteen 1869 mennessä tehtiin pohjakaavassa vähäisiä muutoksia niin, että asuinhuoneiden lukumäärä kasvoi 7: stä 9: ään. Myöhemmin on B-osan edessä ollut suurehko kuisti korvattu nykyisillä kahdella kuistilla.
Palovakuutuskirja 2475, vuodelta 1857
Palovakuutuskirja kokonaisuudessaan ohessa. Tässä vähän otteita:
Omistaja: Anders Reinhold Åkerberg
Arvo yhteensä: 1500 ruplaa
Talo No 1
Päärakennus todettiin hyvin ylläpidetyksi eikä millään tavoin huonontuneeksi.
Talo No 2
Myöskään keittiörakennus ei ole kokenut kunnon heikentymistä.
Talo No 3
Talousaittaa ei myöskään pidetty kunnoltaan heikentyneenä.
Huset No 4
Pakarintupa myöskin hyvin ylläpidetty.
Talo No 5
Navettarakennus todettiin niin ränsistyneeksi ja huonontuneeksi ettei sitä vakuutetuksi voitu ottaa.
Iventointi vuonna 1967
- Pitkänurkkainen asuinrakennus, rak 1824, ja eteläsiipi 1842, keskellä läpikulkuportti, uurrettu vaakalaudoitus, aumakatto.
AII, MAII
pvk. 2475, 7142
inv.kert.,KM - Pitkänurkkainen asuinrakennus, vaakalaudoitus, satulakatto. B
- ja 4. Pitkänurkkaisia ulkorakennuksia 1800-luvulta, peiterimalaudoitus, satulakatto. B
- Pitkänurkkainen ulkorakennus, lomalaudoitus, satulakatto. B
- Uusi saunarakennus. C
Omistajia ja asukkaita
Lasse Backlund on käynyt kattavasti läpi talon omistajat täällä (ruotsiksi).
Teksti: Dag Björklund