Apulaiskonsuli, talousneuvos Frans Oskar Henrikson syntyi Närpiössä 2.11.1870. Hän kuoli Kristiinankaupungissa 21.2.1960 ja täytti siten lähes 90-vuotta.
Suku, johon Frans Henrikson kuului, on laajalti haarautunut Närpiön seudulla. Sen kuuluisa syntyperä juontaa juurensa sotilas Mats Saxille, joka vuonna 1778 asettui kotitilalle Siggiin Pjelaxin kylässä. Juuri nimeä Sax perheenjäsenet ovat käyttäneet ja käyttävät edelleen jokapäiväisessä puheessa. Myöhemmin se siirtyi Siggelle, vasta muodostettu Henrikson, joka sai nimensä isänsä nimen Henrik mukaan, käytti veljekset Josef ja Frans yrityksen nimenä ja säilytti sen sukunimenä. Näin oletetaan.
Isä Henrik oli kerran maanviljelijä Siggissä. Tila sijaitsee maalaistien varrella, josta se laskee tasangolle kilometrien syvyisestä metsästä, joka erottaa Kristiinankaupungin Närpiestä.
Täällä Frans Sigg varttui. Mutta sisarukset olivat monipäisiä, eikä kotiäiti voinut ruokkia useampaa kuin yhtä perhettä. Toisen ruokavangin löytäminen ei tuolloin ollut mitenkään helppoa. Monet vetäytyivät sotivien siirtolaisten joukkoon Amerikkaan. Mutta nuori mies Frans päätti asettua kotimaahansa. Hänestä tuli kauppias, aluksi veljensä Josephin kanssa kumppanina.
Frans Henrikson omisti pian useita myymälöitä Närpiellä ja Övermarkissa. Kovan työn ja tiukan säästäväisyyden ansiosta hän tunsi itsensä jo vuonna 1902 niin vahvaksi, että hän avasi oman maahantuonti- ja tukkuliikkeen Kristiinankaupunkiin. Nyt uusi tukkukauppias Etelä-Pohjanmaa ja ei vähiten sen omat myymälät toimittivat itse tuomia elintarvikkeita, jolloin suurempi voitto jäi omaan pörssiin. Tietenkin Henrikson, kuten kaikki muutkin kauppiaat, halusi ensisijaisesti ansaita rahaa, puhumattakaan siitä, ettei hänen ponnistelunsa loppujen lopuksi pysähdy pelkästään tähän törkeään tarkoitukseen.
Juuri täällä Kristiinankaupungissa, kuolevien tai jo rapistuneiden vanhojen kauppatalojen raunioilla, tulokas teki aika- ja paikallisolosuhteisiin nähden varsin suuret hankintansa. Mutta koska Kaakkois-Perämeren ylänköalue lopulta ja ehdottomasti 1920-luvulla kääntyi kohti suurempia metropoleja, Henrikson lopetti toimintansa. Hän palveli nyt jonkin aikaa kirkon kamariherrana Brändön seurakunnassa Helsingissä ja asui sitten yksityismiehenä kotikaupungissaan kuolemaansa asti.
Henrikson toimi Ruotsin apulaiskonsulina kaupungissa vuosina 1929-1947. Tämän tunnustuksena hänet veistettiin vuonna 1946 Vaasan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarien kunniaksi. Toisen virallisen osoituksen arvostuksesta löysi Frans Henrikson siinä, että tasavallan presidentti vuonna 1951 myönsi hänelle talousneuvoston nimen ja arvon.
Frans Henrikson oli asettanut tiukat elämänsäännöt, ei vähiten itselleen. Joku on saattanut joskus ajatella, että he olivat liian tiukkoja. Hän eli hillitysti, kyllä, enimmäkseen askeettisesti. Mutta ei ole ihmisen asia tuomita lähimmäistään. Henrikson on ainakin viime vuosina ollut äärimmäisen varovainen erityisesti talousasioissa. Hänen tilanteensa ja monet pienet käänteet, jopa vähämerkityksisissä asioissa, houkuttelivat toisinaan ympärillä olevien kärsivällisyyttä. Vanhanaikainen siisteys ja jokin hänen käytöksessään kiertelevä, varsinkin kun hän oli naisten seurassa, saattoi herättää hyväntahtoisen pilkan, josta ikääntyvä poikamies ei ollut täysin ansaitsematon.
Mutta tämän pinnan alla piiloutui useita kiinteitä ominaisuuksia. Frans Henrikson oli lahjakas mies, joka peruskoulun omalla tavallaan antamien tietojen lisäksi oli hankkinut kunnioitettavan koulutuksen. Hän oli ajatuksissaan selkeä ja terävä. Vaikka hän vaikutti luonteeltaan hauraalta, hänellä oli loppuun asti katkeamaton tahdonvoima, joka herätti yllätystä ja ihailua. Hän oli aina vanhurskas; ja hän oli ruotsalainen. Häneltä ei myöskään puuttunut valtaa toimia vakavissa asioissa. Sitten hän pystyi tekemään nopeita päätöksiä ja osoittamaan uhrautumisvalmiutta. Heti kun talvisota syttyi ja kaupunkejamme hyökättiin ilmasta, hän pyysi lääninhallitukselta välitöntä tietoa siitä, missä ja miten hän tehokkaimmin maksaisi merkittävän summan puolustuksen tueksi. Hän täytti aikomuksensa, ei vain tuolloin, vaan myös myöhemmin. Mutta hän ei kantanut sitä aukiolle.
Vainaja oli siis, vaikkakin seurallinen, hyvin salaperäinen itsestään. Hänen luottamuksensa voittaneet tietävät kuitenkin, että hän tunsi olevansa syvästi juurtunut kotimaahansa ja sen elämään. Turvata pysyvästi kodin ja isänmaan tulevaisuus, pitkällä tähtäimellä parantaa liiketoimintaa ja henkistä viljelyä, se oli luultavasti lähellä sydäntä. Samalla on todettava, että hänen vaikutusvaltansa ei ulottunut liian pitkälle. Frans Henrikson tajusi kuitenkin selvästi korkeimman ruotsalaisen viljelyn tärkeyden tässä maassa. Näin hänen kiinnostukseensa tuli myös suomalais-ruotsalainen oppilaitos, Åbo Akademi. Tämä tapahtui jossain määrin jo siksi, että meidän aikamme Akatemian perustaja Dahlströmska-kauppatalo oli yksi Henriksonin vanhoista yhteyksistä.
Mutta myös näille lisänäkymille kotimaa muodosti vankan perustan. Osa Frans Henriksonin Akatemiaan perustamasta rahastosta palvelee siis Etelä-Pohjanmaalaisia opiskelijoita. Tämä sama osa maata saa tuoton myös muulle omaisuudelle, joka on kertynyt Ruotsin kulttuurirahastoon ja jota hallinnoi Ruotsin kirjallisuusseura.
Frans Henriksonille ajallinen omaisuus ilmestyi hänen elämäntyönsä seurauksena. Siksi niitä ei saa hukata, vaan ne tulisi säilyttää. Vainajan uurastuksen ja uurastuksen hedelmät tulevat siten hänen tahtonsa mukaisesti tulevaisuudessa takaisin kylään, josta ne oli hankittu. Näin kaunista ajatusta ei pitäisi antaa jokaisen ihmisen löydettäväksi ja toteutettaviksi.
Eskil Hummels