Västra Långgatan 45

Google Streetview 2019

17.11.1875 päivätyn vakuutusasiakirjan mukaan kiinteistöä omisti Luotsivanhin Karl Granberg. Vakuutettavaksi on jätetty vain eteläinen puolisko talosta , josta kerrotaan että on rakennettu 1810 ja hyvässä kunnossa . Pohjoinen puoli ei jätetty vakuutetta­vaksi . ( Tämä puolisko mainitaan olevan vanhempi , voidaan otaksua että oli huonommassakin kunnossa kuin eteläinen puoli ja vanhempi omistajapariskunta ei ilmeisesti tarvinnut enempää asuintilaa kuin eteläpäässä oli.)

Eteläpäässä oli 2 huonetta ja eteinen, joissa 1 kaakeliuuni ja 1 keiitiömuuri leivinuuneineen.

Talo on tässä vaiheessa pystylaudalla vuorattu ja maalattu lietevärillä ja vastannee melko hyvin Haaviston kuvateoksen, “Kristiinankaupunki – pikkukaupunki-idylli” -kirjan, sivulla 89 olevan kuvan tilannetta – siinä kuvassa näkyy , että kaksi eteläimpää ikkunaa on tyyliltään lähinnä kuusiruutuisia empire-ikkunoita. Sen sijaan kaksi pohjoista ikkunaa ovat ilmeeltään kustavilaisia 4 -ruutuikkunaa ja ainakin vuodelta 1810 jolleivät ole jopa edelliseltä.vuosisadalta !

Vuosisadan vaihteessa taloa on modernisoitu ja varustettu T­-puitteisilla ikkunoilla. ( Entiset neljä ikkunaa on ryhmitelty uudestaan ja ovat tänään lukumäärältään 5 kadun puolella). Vuoden 1950 jälkeen taloa on varustettu rumentavalla mineriitti­päällysteellä.

Vanhoista piharakennuksista ei ole tänään mitään jäljellä, mutta vuoden 1875 vakuutusasiakirjan mukaan niitä on ollut seuraavan mukaisesti : eteläpuolella idästä katsottuna – 1 talousaitta, 1 kaksiosainen makasiini vuodelta 1844 ja 1 hirsinen talousra­kennus vuodelta 1852 joka käsitti puuliteriä, rehulatoa,tallia, navettaa, ulkohuussia ja lantalaa.

Näiden lisäksi tontin pohjoislaidalla sijaitsi talourakennus­rivistö jota ei ole jätetty vakuutettavaksi.

Ägare och invånare

1875 ja –80 Luotsivanhin Karl Granberg

1885 Luotsinleski Maria Karolina Granberg

1895 ja 1905 Perämies Nils Anders Huhtelin

1916 Vakuutusasiamies 0.A.Ståhle

Fastighets nr. 287-1-124-1062
Gårdsnummer 1842 1 / 62
Byggnadsår 1810
Uppfört av
Skyddsklass SR
Adress Västra Långgatan 45
Instagram
Facebook